maanantai 30. maaliskuuta 2009

Herpes ei katso moraalia

Herpes tarttuu myös oireettomana. Ihminen voi kantaa virusta elimistössään vuosikausia tietämättään. Kantaja ei välttämättä ole koskaan huomannut minkäänlaisia näppylöitä tai muita oireita. Tartunta saattaakin tulla esille vasta, kun henkilö aloittaa uuden seurustelusuhteen ja yllättäen seurustelukumppani saa herpekseen sopivat oireet. 

Juuri tämä tekee herpeksestä ikävän seuralaisen. Meille hoetaan pienestä pitäen: muistakaa suojautua, käyttäkää kondomia. Kuitenkin useimmat "säännöllisessä parisuhteessa" elävät jättävät kondomin tietyn suoja-ajan jälkeen. Tuon ajan jälkeen he uskovat, että voivat luottaa toisiinsa. Saattavat jopa käydä testauttamassa itsensä molemmat. 

Vaikka herpesviruksen kakkostyyppiä varten on olemassa vasta-ainetesti, joka voidaan ottaa verestä, sitä ei kuitenkaan käytännössä koskaan oteta automaattisesti osana muita sukupuolitautitestejä. Näin jopa itsensä testannut pariskunta saattaa myöhemmin törmätä yllätykseen, kun toisella ilmenee herpes. 

Ehkä juuri tämä tilanne voi olla herpeksen saajalle ikävin mahdollinen. Hän on toiminut aivan kuten kaikki muut. Luottanut toiseen ihmiseen, joka on saattanut itsekin olla aidosti täysin tiedostamaton omasta tartunnastaan. Herpes ei kuitenkaan katso ihmisen moraalia tai hyvyyttä tai mitään muutakaan. 

Harva meistä harrastaa aidosti seksiä koko elämänsä pelkästään kondomin kanssa. Herpeksen voi saada yhtä lailla parisuhteessa kuin satunnaissuhteessakin. Kyse voi olla täysin sattumasta kenen kohdalle herpes sattuu. Tartunnan saattaa yhtä lailla saada tai olla saamatta ensimmäisestä vakavasta seurustelusuhteestaan kuin satunnaisseikkailujen sumasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti